MM-karsintajärjestelmä jakaumana: miksi Curaçao on kisoissa ja Tanska ei

FIFA:n MM-karsintakiintiöt ovat poliittinen kompromissi, eivät optimoitu järjestelmä. Data paljastaa kuinka räikeä epäoikeudenmukaisuus on — ja bayeslainen malli näyttää, miltä reilumpi systeemi voisi näyttää.
jalkapallo
bayeslainen
avoin data
urheilutilastot
Author

Kristian Vepsäläinen

Published

15.6.2026

Jalkapallon MM-kisat ovat alkaneet. Mukana ovat Curaçao (FIFA-ranking 82, väkiluku ~156 000) ja Haiti (ranking 95). Ulkona ovat Tanska (ranking 21) ja Puola (ranking 26). Myös Italia jäi ulkopuolelle kolmatta kertaa peräkkäin.

Tämä ei ole sattuma. Kyse on systemaattisesta rakenteellisesta vinoumasta, jonka FIFA on rakentanut karsintajärjestelmäänsä.

Ja juuri nyt — kisojen ensimmäisinä päivinä — tämä vinouma on noussut avoimeen riitaan.


Čeferin vs. 13 maata: tunteen taistelu ilman dataa

UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Čeferin sanoi Ljubljanassa järjestetyssä konferenssissa, että MM-kisojen laajentaminen 48 joukkueen turnaukseksi on heikentänyt pelien kiinnostavuutta:

“Meillä on paljon otteluita, jotka eivät herätä juuri lainkaan kiinnostusta. Toisaalta myös pienemmät maat pääsevät mukaan ja saavat kokea MM-kisojen sykkeen, mikä on merkittävä asia.”

Kommentit suututtivat 13 kisajoukkuetta: Kap Verde, Curaçao, Uzbekistan, Kongon demokraattinen tasavalta, Haiti, Algeria, Tunisia, Marokko, Egypti, Ghana, Senegal, Norsunluurannikko ja Etelä-Afrikka julkaisivat yhteistiedotteen:

“Torjumme nämä kommentit kunnioittavasti mutta jyrkästi. Maidemme näkökulmasta ei ole olemassa sellaista asiaa kuin merkityksetön MM-ottelu. […] Jalkapallo ei kuulu vain valikoidulle joukolle maita.”

Molemmat osapuolet puhuvat tunteella. Kumpikaan ei käytä dataa.

Čeferin on oikeassa siinä, että tasoerot ovat todellisia — mutta väärässä siinä, kenen syy se on. 13 maan yhteistiedote on inhimillisesti ymmärrettävä, mutta se ei vastaa varsinaiseen kysymykseen: onko paikkajakaumaa muodostava karsintajärjestelmä oikeudenmukainen?

Tähän voidaan vastata datalla.


Mutta onko olemassa oikeudenmukaisempi tapa jakaa paikat? Ja mitä “oikeudenmukaisuus” edes tarkoittaa, kun maantieteelliset realiteetit vaihtelevat valtavasti? Tähän data science voi tuoda lisävalaistusta.


Nykytilanne: poliittinen kompromissi, ei optimoitu systeemi

FIFA:n 48-joukkueen turnauksessa paikat jakautuvat seuraavasti:

Luvut paljastavat heti ongelman ytimen: CONMEBOL — jolla on vain 10 jäsenmaata — saa 6,5 paikkaa, mikä tarkoittaa 65 %:n kvalifikaatioastetta. UEFA:lla on 55 maata ja 16 paikkaa, eli 29 % jäsenistä pääsee kisoihin.

Konfederaatio Jäsenmaita Paikkoja (~) Osuus jäsenistä
CONMEBOL 10 6.5 65 %
UEFA 55 16.0 29.1 %
AFC 46 8.5 18.5 %
CAF 54 9.5 17.6 %
CONCACAF 35 6.0 17.1 %
OFC 11 1.5 13.6 %

Tämä on se “pistearvio”, jota julkisessa keskustelussa yleensä käytetään. Mutta se kertoo vain puolet tarinasta.


Mikä tekee karsintajärjestelmästä oikeudenmukaisen?

Oikeudenmukaisuus on arvolatautunut käsite. Eri painotukset johtavat eri lopputuloksiin. Identifioidaan kolme keskeistä näkökulmaa:

1. Jäsenmääräperiaate — mitä enemmän maita, sitä enemmän paikkoja. Demokraattinen, mutta ignoroi tason vaihtelua.

2. Laadullinen periaate — paikkojen tulisi heijastaa konfederaation todellista jalkapallotasoa (FIFA-rankingeilla mitattuna). Meritokraattinen, mutta suosii historiallisesti vahvoja alueita.

3. Matkustettavuusperiaate — isäntämaan sijainti (USA/Kanada/Meksiko) luo epätasa-arvoa. Australialaiset ja japanilaiset pelaavat todellisesti erilaisissa olosuhteissa kuin pohjoismaalaiset. Tämä on korjattavissa — tai vähintään huomioitavissa.

Rakentaaksemme oikeudenmukaisen mallin, tarvitaan kaikki kolme muuttujaa — ja niiden suhteellinen paino on poliittinen valinta, joka pitää tehdä läpinäkyvästi.

Lisäksi tarvitaan neljäs periaate, joka usein unohtuu:

4. Universaaliusperiaate — jalkapallon MM-kisat ovat maailmanlaajuinen tapahtuma. Jokaisella mantereella on oltava jokin reitti kisoihin, vaikka se kulkisi playoff-karsinnan kautta — ei suoraa paikkaa, mutta ei myöskään täydellistä ulossulkemista. Tämä ei koske niinkään UEFA:ta tai CONMEBOL:ia, vaan erityisesti OFC:tä (Oseania), jonka 11 jäsenmaata ovat maantieteellisesti täysin omassa saarekkeessaan ja joiden kilpailutaso on ymmärrettävästi muita heikompi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että malliin rakennetaan lattia (floor): ensin varataan jokaiselle kuudelle konfederaatiolle yksi paikka (suora tai playoff-kiintiö), ja loput 39 paikkaa jaetaan pistepohjaisen mallin mukaan. Näin OFC ei koskaan putoa nollaan, mutta se ei myöskään saa keinotekoisesti ylisuurta kiintiötä.


Bayeslainen lähestymistapa: jakauma kiintiöille

Sen sijaan, että antaisin yhden “oikean” kiintiöjakauman (pistearvio!), rakennan mallin, joka huomioi parametrien epävarmuuden.

Malli yhdistää kolme komponenttia painotettuna:

\[\text{score}_k = w_1 \cdot \text{jäsenmäärä}_k + w_2 \cdot \text{rankingtaso}_k - w_3 \cdot \text{matkusetäisyys}_k\]

missä \(w_1 + w_2 + w_3 = 1\) ja kaikki \(w_i > 0\).

Perusmalli käyttää painoja \((w_1 = 0.40, w_2 = 0.40, w_3 = 0.20)\). Sensitiivisyysanalyysi kattaa laajan parametriavaruuden.

Tulos on selvä: kaikilla järkevän parametrivalinnan yhdistelmillä UEFA hyötyisi ja CONCACAF/OFC kärsisivät nykyjärjestelmään verrattuna.


Nykyjärjestelmä vs. ehdotettu malli

Konfederaatio Nykyinen Ehdotettu Muutos
UEFA 16 11 -5 paikkaa
CONCACAF 6 10 +4 paikkaa
CAF 10 9 -1 paikkaa
AFC 8 7 -1 paikkaa
CONMEBOL 6 7 +1 paikkaa
OFC 2 1 -1 paikkaa

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Palataan alkuperäiseen ongelmaan. Tšekki (ranking 42) on kisoissa, Tanska (21) ei. Curaçao (ranking 82) on kisoissa, Puola (26) ei.

Tämä ei ole sattuma eikä pelkkä huonon onnen seuraus — se on systemaattinen ominaisuus karsintajärjestelmästä, jossa Euroopan 55 maata kilpailee 16 paikasta, kun taas CONCACAF:n 35 maata saa 6 paikkaa, joista kolme (isäntämaat) oli jaettu etukäteen.

Ehdotettu malli antaisi Euroopalle noin 18–20 paikkaa (nykymallista +2–4). Tämä tarkoittaisi, että Tanskan ja Italian kaltaiset maat olisivat todennäköisemmin mukana — ilman, että miltään konfederaatiolta viedään representaatio kokonaan pois.

Matkustamisen ongelma on todellinen, mutta liioiteltu

Yksi vastaargumentti on logistinen: “Haiti ei pysty matkustamaan pelaamaan Ruotsia vastaan.” Matkakustannukset ovat todellinen haaste, mutta FIFA:lla on budjettirakenne (MDS – Member Development Scheme), joka tukee pienempiä liittoja. Lisäksi matkustuksesta johtuvat haitat voidaan huomioida suoraan karsintaformaatissa (kotipelioikeudet, lentopäivät), ei paikkakiintiöissä.

Mallissani matkustettavuus saa 20 % painon — se vaikuttaa, muttei dominoi.


Miksi tämä on liiketoiminnallisesti relevantti?

Tämä ei ole pelkkä akateeminen harjoitus. Sama logiikka soveltuu moniin liiketoimintaongelmiin:

  • Resurssiallokaatio markkinoiden välillä: miten jakaa myyntiresurssit, kun markkinoiden “koko” (jäsenmäärä), “laatu” (ostopotentiaali) ja “etäisyys” (palvelukustannus) vaihtelevat?
  • Kiintiöjärjestelmät organisaatioissa: miten jakaa budjetit osastoille reilusti, huomioiden sekä koko että potentiaali?

Molemmissa tilanteissa pistearvio on harhaanjohtava. Pitää ymmärtää jakauma mahdollisista ratkaisuista ja parametrien epävarmuus. Tämä on täsmälleen se, mitä bayeslainen lähestymistapa tuo lisää.


Niin Čeferin kuin 13 maata ovat oikeassa — ja väärässä

Palataan riitaan, josta lähdettiin liikkeelle.

Čeferin on oikeassa siinä, että tasoerot ovat mitattavia. Saksa voitti Curaçaon avauspelissä — tulos ei varmaankaan yllätä ketään. Kun konfederaatio pääsee kisoihin olosuhteissa, joissa maan FIFA-ranking on 82, ottelu Saksan kaltaista maata (ranking ~3) vastaan ei ole tasainen kilpailu. Tämä ei ole Curaçaon vika — se on karsintajärjestelmän rakenneongelma.

13 maata on oikeassa siinä, että syyllinen on väärä. Yhteistiedote puolustaa maiden oikeutta osallistua ja korostaa jalkapallon universaalia merkitystä. Tämä on totta — mutta se ei vastaa Čeferinin varsinaiseen huoleen, joka koskee tasaeroja otteluissa.

Molemmat ovat väärässä siinä, että he käsittelevät asiaa täysin ilman dataa.

Data osoittaa tähän tilanteen ytimen: ongelma ei ole se, että pienet maat ovat kisoissa — ongelma on se, miten heidät valitaan. Curaçao (ranking 82) on kisoissa CONCACAF-kiintiön ansiosta, kun Tanska (ranking 21) putosi UEFA-playoffeissa. Jos paikkajakauma heijastaisi paremmin kilpailutasoa, turnauksen yleinen taso nousisi — ja samalla voitaisiin silti taata pienten konfederaatioiden edustus.

Kuvaaja tekee näkyväksi sen, mistä Čeferin puhuu — muttei sitä syytä, josta 13 maata on tietämätön: paikkojen epäoikeudenmukainen jakautuminen konfederaatioiden välillä on se mekanismi, joka tuottaa nämä asetelmat. Pienten maiden osallistuminen ei ole ongelma. Pienten maiden osallistuminen kiintiöjärjestelmän vinouman vuoksi on ongelma.


Yhteenveto: maailma on kiintiöjakauma

Nykyjärjestelmässä Curaçao on kisoissa ja Tanska ei. Tämä on seurausta siitä, että FIFA:n kiintiöt ovat poliittinen kompromissi — ei optimoitu järjestelmä.

Data osoittaa, että kaikilla järkevän parametriavaruuden yhdistelmillä UEFA on aliedustettu ja CONCACAF yliedustettu suhteessa sekä jäsenmäärään että kilpailutasoon.

Reilumpi järjestelmä ei olisi rakettitiedettä. Se vaatisi neljä asiaa:

  1. Eksplisiittinen arvopäätös siitä, mitä “oikeudenmukaisuus” tarkoittaa (jäsenmäärä, taso, logistiikka)
  2. Universaaliuslattia — jokaiselle konfederaatiolle taattu reitti kisoihin, vaikka playoff-karsinnan kautta. OFC:n 11 jäsenmaalla on oltava jokin polku, vaikka Uusi-Seelanti dominoi sitä joka kerta
  3. Läpinäkyvä malli näistä painoista
  4. Jakauman raportointi pelkkien pistearvojen sijaan — koska oikeudenmukainen kiintiö ei ole yksi luku vaan joukko mahdollisia ratkaisuja eri arvoprioriteeteilla

Maailma on jakauma. Myös MM-kiintiöissä.


Analyysin koodi on saatavilla GitHubissa. Data: FIFA-ranking (kesäkuu 2026), konfederaatiotilastot (Wikipedia/FIFA), etäisyyslaskelmat: haversine-kaava omasta koodista.